Opiskelijatarina – osa 2/2

Kesä 2022. Kokemuksia, uuden oppimista, alan ammattilaisia ja paljon töitä.

Toimitus: Jenna Hakkarainen
Kuvat: Julius Konttinen ja Henri Juvonen

Harjoittelun ensimmäiset viikot, ehkä voidaan puhua kuukaudestakin, meni uutta opetellessa ja ison festivaalipyörityksen ymmärtämisessä. En ollut koskaan tehnyt sisältöä siinä mittakaavassa, mitä pääsin harjoittelussa tekemään. Ennen harjoittelun alkua ajattelin, että varmaan napsin puhelimella kuvan ja postailen sen siltä istumalta kännykällä someen. Rattaat pyörivät kuitenkin aika eri tavalla, ja sisältöä tehtiin tietokoneella erilaisten järjestelmien ja ohjelmien avulla.

Kuva: Henri Juvonen

Kesä sisälsi omalta osaltani yhteensä kuusi tapahtumaa, se oli vähän alle puolet koko kesän kokonaisuudesta. Tapahtumat olivat ympäri Suomea ja niihin matkustettiin useimmiten torstaina ja kotiuduttiin sunnuntaina. Tahti oli siis melko tiivis ja kesän jälkeen silmäpussit olivat ehkä isommat kuin koskaan ennen, mutta mitään en vaihtaisi. Paitsi ehkä sen, että menin eräille tunnetuille suomalaisille höpisemään rallienglannillani, koska luulin jostain ihmeen syystä heidän olevan ruotsalaisia.

Harjoittelun aikana tapasin ison nipun media-alan ammattilaisia ja näin, kuinka töitä tehdään ammattitaidolla ja intohimolla. Työtehtäväni pyörivät pitkälti sosiaalisen median ja nettisivujen ympärillä; niihin luotiin ja editoitiin paljon erilaista sisältöä. Pääsin opettelemaan uusia juttuja esimerkiksi editoinnin parissa, sekä kehittämään tekstin tuottamista entistä mielikuvituksellisemmaksi.

Nyt vuoden 2023 alussa, kun katson matkaa kokonaisuudessaan taaksepäin ihan sinne yläasteelle asti, olo on aika kiitollinen. Vaikka olen haudannut unelmiani välillä pois kaiken muun ’’järkevämmän’’ tieltä, on niihin kuuluvat mahdollisuudet silti astuneet eteeni ja jotenkin olen osannut valita tieni oikein. Ja vaikka unelmilta sulkisikin ovia välillä kiinni, kannattaa muistaa, että niille saattaa tulla mahdollisuus avautua myöhemmin. Olen saanut aloittaa tämän vuoden työntekijänä näissä samoissa festareiden pyörteissä ja saan oppia alalta enemmän ja enemmän. Ja pääasia, opin enemmän itsestäni ja pääsen kehittämään taitojani paremmaksi sisällöntuotannon parissa. Tuntuu hassulta ajatella, että tässä sitä ollaan. Ensimmäistä kertaa luomassa uraa siellä, mikä on aiemmin tuntunut pelkältä suurelta unelmalta.

Kuva: Julius Konttinen