Jokainen meistä tarvitsee välillä irtiottoa tylsästä ja työntäyteisestä opiskelijaelämästä. Paras keino tähän on Joensuun yliopiston ja ammattikorkeakoulun pitkin vuotta tarjoamat opiskelijatapahtumat. Oli se sitten keskitalvi ja lunta tupruttaa, sateinen syksy tai aurinkoinen kevät, joka vuoden aikaan löytyy tapahtumia, jotka nostattavat opiskelijoiden mieltä.
Toimitusryhmä: Lilja Heiskanen (toim.), Nea Ketolainen, Elli Saastamoinen
Ei ole huonoja kokemuksia, pelkkiä hyviä vain
Kysyimme Karelian opiskelijoita arvostelemaan Joensuun opiskelijatapahtumia forms-kyselyssä. Sitsejä ja approja on moneen eri lähtöön koko lukuvuoden ajan, kuten esimerkiksi Joensuussa järjestettävät 8 approt, starttiapprot ja herkkuapprot. Ja nämä approt ovatkin kyselyyn vastanneiden suosikkeja. 8 Approt ovat opiskelijoiden ehdoton lemppari, ne järjestetään joka kevät vappua edeltävän viikon torstaina. Tapahtuma aloittaa Joensuun opiskelijavapun, ja paikalle saapuu opiskelijoita niin Joensuusta kuin muistakin opiskelijakaupungeista. Opiskelijoita on laskettu osallistuvan noin 2500, ja tapahtuma onkin Joensuun yksi suurimmista opiskelijatapahtumista. 8 Approt järjestää Itä-Suomen yliopiston biologian opiskelijoiden ainejärjestö Mikrovillus Ry.
Herkkuapprot ovat kevään makein ja Joensuun suurin alkoholiton tapahtuma, joka täyttää jokaisen opiskelijan makeanhimon. Popsi Ry:n järjestämät approt järjestetään maaliskuussa.
Sitsit oli mahtavat
Sitsit ovat myös opiskelija kansan suosima haalaritapahtuma. Te, joille sitsit ovat tuntematon konteksti, niin sitsit ovat korkeakouluopiskelijoiden pöytäjuhla. Sitseillä yleensä kokoonnutaan laulamaan, juomaan ja keskustelemaan muiden opiskelijoiden kanssa. Sitsien ympärillä usein pyörii myös jokin teema, jonka mukaan paikat ovat koristeltu ja opiskelijat pukeutuneet. Sitsit kuulostavat rennolta tapahtumalta, mutta tapahtumassa on myös tarkat säännöt, joita tulee noudattaa. Sääntöjä on muun muassa, ettei saa taputtaa, pöydästä ei saa nousta ilman lupaa eikä puhelimia saa käyttää. Sääntöjen noudattamatta jättäminen johtaa rangaistukseen. Rangaistus voi olla esimerkiksi shotin juominen, näytelmään osan ottaminen tai muiden tehtävien suorittaminen muun sitsi kansan edessä. Sitseillä yleensä tarjotaan myös pientä syötävää.
Kyselyn mukaan ainejärjestön itse järjestämät sitsit ovat olleet kaikista parhaimmat ja eniten opiskelijoiden mieleen. Tilaisuus on hyvä tilaisuus tutustua omien vuosikurssilaisten ja vanhempien opiskelijoiden kanssa. Toiseksi suosituin on poikkitieteellisten sitsit. Tässä taas avautuu mahdollisuus tutustua muiden alojen opiskelijoiden kanssa ja verkostoitua heidän kanssa. Kaverisitsit ovat olleet myös ihmisten mieleen.
Parasta on nähdä opiskelija kavereita bileissä
Forms-kyselyn viimeisessä kohdassa opiskelijat pääsivät kertomaan omia haalaribile kokemuksiaan. Yksikään haalaribile tapahtuma ei ole samanlainen. Ne omaavat usein erilaisia teemoja ja niiden ohjelma vaihtelee artistien esiintymisistä ihan tavallisiin bileisiin. Vastausten perusteella suurimmalla osalla on hyvin pitkälti pelkkiä positiivisia kokemuksia Joensuun haalaribileistä. Moni kertoo, että parasta haalaribileissä on nähdä kavereita, mikä onkin hyvin tärkeä muistutus meille kaikille pitää kavereista kiinni ja verkostoitua uusiin ihmisiin. Parhaimpia muistoja luodaan läheisten kanssa koetuista hetkistä, oli se sitten haalaribileissä, approilla tai sitseillä.
