Ystävyydestä rohkeutta tyylin löytämiseen

Henkilöt poseeraa Lotta Luojola (vas.) ja Emma Suhonen. Kuva: Anniina Pikkarainen

19-vuotiaat Joensuulaiset Ira Kuosmanen, Iiris Könönen, Lotta Luojola ja Emma Suhonen, ovat inspiroituneet toisistaan tyylillisesti jo useiden vuosien ajan. Iso osa ystävien vaatekaapista koostuu kirpputorilöydöistä ja keskenään vaihdetuista vaatteista. Myös korut ja asusteet ovat osa päivittäistä tyyliä.

Toimitusryhmä: Mandi Hiltunen, Saara Haikala, Anniina Pikkarainen, Minja Niemelä ja Nea Köchel

Ira Kuosmanen kuvailee omaa tyyliään leikkisästi sanalla “nuorisoleiriohjaaja”. Kuva: Anniina Pikkarainen

– Vaatteita valitessani otan huomioon ennen kaikkea mukavuuden ja sen, sopivatko värit keskenään yhteen, Kuosmanen kertoo.

Lisäksi Kuosmanen kertoo pyrkivänsä pukeutumisessaan androgyynisyyteen, eli siihen, etteivät vaatteet ole tiettyyn sukupuoleen kiinnittyneitä. Hupparit, collegehousut ja isot kauluspaidat ovat Kuosmasen mieleen.

– Yritän myös sekoittaa sellaista street wear -tyyliä ja taiteilijaviboja yhteen, Kuosmanen lisää.

Kuosmanen kertoo, että lapsuudessaan hän piti kirkkaista ja epäluonnollisista väreistä, mutta nykyään hänen värimaailmansa on täysin päinvastainen – maanläheiset ja tummat värit, kuten tummansininen, tummanvihreä ja tummanruskea muodostavat väripaletin, jota Kuosmanen suosii pukeutumisessaan.

Muotitrendien suoraa seuraamista ja pikamuotia Kuosmanen pyrkii välttämään.

– Jos ostan tai vaihdan kavereiden kanssa vaatteita, niin haluan, että ne ovat ajattomia. Sellaisia, että uskon käyttäväni niitä pitkään, Kuosmanen linjaa.

Iiris Könönen kuvailee tyyliään moninaiseksi. Kuva: Anniina Pikkarainen

Vaatteita valitessaan Könösellä on visio siitä, mikä voisi näyttää kivalta. Sen lisäksi hänelle on tärkeää, että vaatteet tuntuvat päällä mukavalta. Kuvaushetkellä Könösellä on päällään hänen suosikkifarkkunsa.

– Nämä ovat tällaiset leveämmät tuolta lahkeista. Tykkään myös, jos paidassa on tällaiset liehuvat hihat, Könönen kuvailee.

Lukion aikana Könösen tyyli alkoi kehittymään siihen, mitä se tänä päivänä on. Nyt hän haluaa panostaa vaatteiden kestävyyteen ja vaatekaapin ajattomuuteen.

– Monessa pikamuotivaatteessa materiaalit ovat huonoja. Haluan, että materiaalit ovat kestäviä, jotta rahalle tulee vastinetta, Könönen kertoo.

Vaatteiden uutena ostamisen sijaan Könönen suosii vaatteiden ostamista kirpputoreilta, ja suurin osa Könösen vaatteista onkin kirpputoreilta peräisin.

– Kirpputoreilla tekee paljon uniikkeja löytöjä, Könönen toteaa.

Lotta Luojola kuvailee tyyliään kulttuurihistorialliseksi. Kuva: Minja Niemelä

Vaatteiden valinnassa Luojola ottaa huomioon käytännöllisyyden, muun muassa sään ja vuodenaikojen suhteen.

– Otan huomioon myös sen, että niissä on itselläni hyvä olla ja että ne ilmaisevat persoonaani ja luonnettani, Luojola kertoo.

Myös materiaalit vaikuttavat vaatteiden valintaan. Luojola suosii luonnonmateriaaleja, kuten puuvillaa, pellavaa ja villaa.

Luojola on kokeillut useita erilaisia pukeutumistyylejä, mutta ei ole koskaan rajoittanut pukeutumistaan tietyn estetiikan rajoihin.

– Joskus on ollut sellainen pikkuvanha taiteilija –tyyli ja joskus sellainen vähän emo-tyyli. Välillä ei ole ollut mitään kunnollista tyyliä, Luojola kuvailee.
Luojolan nykyiseen tyyliin on vaikuttanut kiinnostus kulttuuriin, folkloreen, perinteisiin ja historiaan.

– Suosikkivaatteeni on minun mummuni siskon vanha, ruskea pellavamekko, Luojola kertoo.

Emma Suhonen kuvailee tyyliään pehmeäksi. Kuva: Minja Niemelä

– Vaatteita ostaessani otan huomioon hinnan ja tekstuurin, mutta eniten vaikuttaa se, onko minulla valmiiksi vaatteita, jotka sopivat yhteen ostettavan vaatteen kanssa. Valintaan vaikuttaa myös yleinen viba ja se, miten vaatteet istuvat, Suhonen kertoo.

Kuvaushetkellä Suhosella on päällään mekko, joka on kekseliäästi käännetty hameeksi.

Suhonen ei ole koskaan valinnut tiettyä tyyliä, jonka raameja hän seuraisi.

– Mutta nyt kun katson yläasteelta ja lukion ensimmäisistä vuosista kuvia, niin huomaan kyllä seuranneeni sen hetken suurimpia trendejä, Suhonen tarkentaa.

Pari vuotta sitten Suhonen alkoi ymmärtämään, minkälaiset vaatteet hänelle sopivat. Nyt hän kiinnittää huomiota muun muassa siihen, minkä muotoisia ja millaisilla leikkauksilla varustettuja vaatteita hän käyttää.

– Olen ruvennut rakentamaan sellaista vaatekaappia, joka kuvastaa tyyliäni hyvin ja sopii hyvin, Suhonen kuvailee.

Suhonen näkee sosiaalisessa mediassa paljon sellaisia vaatteita, joista hän pitää. Hän ei halua seurata muotitrendejä liikaa, mutta ei koe niistä inspiroitumista huonona asiana.

– En tue sellaista hyperpikamuotia. En haluaisi kyllästyä vaatteisiini yhtä nopeasti kuin trendit vaihtuvat, Suhonen linjaa.

“Te pukeudutte niin rohkeasti, että itsekin saan rohkeutta.”

Henkilöt nauravat
Ira Kuosmanen, Iiris Könönen, Lotta Luojola ja Emma Suhonen ovat tunteneet toisensa ala-asteen alusta asti. Kuva: Anniina Pikkarainen

Ystävät ovat keskenään samaa mieltä siitä, että he ovat saaneet toinen toisiltaan rohkeutta ja inspiraatiota pukeutumiseen.

– Minä ihan herkistyn. Te pukeudutte niin rohkeasti, että saan itsekin rohkeutta, Könönen sanoo ystävilleen.

Kaikki ovat yhtä mieltä myös siitä, että heidän tyylinsä sisältävät paljon samankaltaisia piirteitä. Tämä mahdollistaa myös sen, että he voivat vaihtaa tai antaa vanhoja vaatteita toisilleen.

– Meillä on ikään kuin yksi iso yhteinen vaatekaappi, Suhonen naurahtaa.
Myös korut kiertävät nelikon keskuudessa.

– Haluan nostaa esille Iiriksen tekemät korut. Minulla on itse asiassa tälläkin hetkellä Iiriksen tekemiä koruja käytössä, Luojola huomauttaa ja esittelee korvakorujaan ja käsikoruaan.

Myös Suhosella ja Könösellä itsellään on kuvaushetkellä päällään Könösen tekemät korvakorut.

Tulevana syksynä ystävät tulevat asumaan opiskelujen myötä ensimmäistä kertaa elämässään eri paikkakunnilla.

– Ikävä jää nähdä viikoittain teidän asujanne, Kuosmanen sanoo.

Kysyttäessä siitä, kantaako nelikon toisilleen antama rohkeus tulevaisuudessa etäisyydestä huolimatta, on vastaus yksimielinen:

– Kyllä, kaikki vastaavat yhteen ääneen hymyssä suin.