Pääkirjoitus – uudet tuulet

Koivun lehtiä kevät auringossa

Kevät on tunnetusti suurten muutosten ja uusien alkujen aikaa. Kaikki klassiset kevään merkit, sulava lumi, laulavat linnut, lisääntynyt auringon valo ja katupölyn määrä nenässä muistuttavat meitä siitä, että kesä kyllä lopulta saapuu pitkän talven jälkeen. Takatalven viivästysyrityksistä huolimatta.

Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Meitä on koetellut pitkäksi venähtänyt, melkein kroonistunut pandemia sekä viime aikoina veitsenterällä tasapainottelemaan joutunut maailmanrauha. Sanotaan, että pitää rikkoa vanhaa luodakseen uutta. Uutta, joskus koittavaa maailmanjärjestystä meistä kukaan ei voi ennustaa.

Siinä missä rajan toisella puolen, yhden virallisen totuuden kyseenalaisella oikeutuksella tukahdutetaan mediaa ja sananvapautta, on meillä puolestaan mahdollisuus luoda jotain uutta, ilman minkäänlaisia ilmaisunvapauden rajoitteita. Viive-lehti julkaistiin ensimmäistä kertaa 13 vuotta (vuonna 2009) sitten ja on nyt tehnyt paluun uudestisyntyneenä. On äärimmäisen upeaa, että meillä on mahdollisuus puhaltaa uutta tuulta Karelian perinteikkään verkkolehden purjeisiin ja harjoittaa samalla vapaata journalismia meidän omalla twistillä – tai ainakin karjalaisella kierteellä.

Viiveen on tarkoitus tuoda ajankohtaista tietoa, vapautta ja räväkkyyttä Karelian yhteisön kaikille jäsenille – tosin pienellä viiveellä.