STP vs. Brainrot

Brainrot kontentin synty

Jos olet aktiivinen sosiaali median käyttäjä, olet varmaan nähnyt lyhyitä videoita, jotka ovat toistuvia ja huomiota herättäviä. Mutta kukaan ei oikein tiedä, mitä brainrot on ja mistä se on peräisin.

Vaikka moni luulee brainrotin syntyvän siitä, että TikTokkiin ilmestyi AI kuvia humanisoiduista esineistä ja sen taustalla toistetaan sen kuvan hahmon nimeä toistuvasti, se ei kuitenkaa ole brainrotin alku. Brainrot ilmiö on todennäköisemmin alkanut YouTubessa, kuten Annoying Orange. Tämä Amerikkalainen komedia web sarja joka on perustanut Dane Boedigheimer (joka on tunnettu verkossa nimellä DaneBoe) vuonna 2009 ja on vieläkin aktiivinen tähän päivään saakka. Annoying Orange on tunnettu sen raasta vitsistä, sanaleikeistä ja ärsyttävien äänien tekemisestä. Sen jälkeen alkoi tulla enemmän brainrot meemejä, kuten troll face ja mlg videoita.

Vuonna 2017-2019 on aika, milloin brainrotista tuli enemmän valtavirtaa. Lapset ovat saaneet pääsyn internettiin helpommin jo niin nuorena. Silloin Fortnite julkaistiin ja nousi suosioon nopeasti nuoren sukupolven keskuudessa. Tästä syntyi myös toistuvia meemejä, jossa nuoret lapset kopioivat Fortnite tansseja.

Nykypäivinä brainrotista on tullut niin suuri, että monet kaupat myyvät brainrot tavararoita ja siihen liittyviä asioita. Ja suurin brainrot on ollut toistuva numero, jota saatat itsekin kuulla monesti ‘67’. Tämä meemi sai suosiota TikTokista ja Instagram Reelsistä, jolla ei ole tarkoitusta. Meemi on peräisin “Doot Doot (67)” biisistä tekijältä Skrilla, josta tuli suosittu ammattikoripalloilijoiden, erityisesti LaMelo Ballin, video editeistä, koska hän on itse 6’7 tuumaa pitkä.

STP – 2000-luvun alun YouTube meemit

STP eli SinäTuubaPaska on YouTube alustalle muotoutunut osa-alue. STP videot ovat läpieditoituja videomashuppeja, joissa valmiita videoita kuten musiikkivideoita, tv-ohjelmia, haastatteluja tai muita netissä levinneitä klippejä muokataan tarkoituksella absurdin humoristisiksi kokonaisuuksiksi.

Ilmiö syntyi, kun videonmuokkausohjelmat yleistyvät ja YouTube tarjosi alustan, jossa kuka tahansa pystyi julkaisemaan vapaasti omia videoitaan. STP:n tyyliin kuuluu liiallinen ja ”överi” editointi kuten nopeat leikkaukset, kuvan vääristely sekä yllättävät äänitehosteet.

STP-videoissa käytetään usein suomalaista populaarikulttuuria. ”SinäTuubaPaska – Artturi-setä kiriolee xD” on yksi tunnetuimmista STP-videoista jopa melkein kolmella miljoonalla näyttökerralla. Video on Arttu Wiskarin ”Tuntematon Potilas” -kappaleen musiikkivideosta editoitu kokonaisuus. Kappaleen lyriikoita on muutettu leikkauksilla, alkuperäset lyriikat alkaa ”Mun kotiin murtaudutaan joka yö. Mä oon varma, et ne on yläkerran jätkät.” STP versiossa kappaleen sama kohta on muokattu niin, että sanat ovat: “Mun kotikylässä melutaan joka yö. Mä oon varma et ne on Ylänneen jätkät.”

STP on esimerkki siitä, miten internet mahdollistaa luovan ilmaisun. Se on osa laajempaa meemikulttuuria ja vaikka ilmiö ei ole enää yhtä valtavirtaa kuin huippuvuosinaan, se on jättänyt jälkensä moniin suomalaisiin nuoriin ja siihen, millaista humoristista sisältöä kulutetaan tänäkin päivänä.

Mediankulutus netissä ja sosiaalisessamediassa nykyään

Melkein jokainen netistä löytyvä palvelu tarjoaa nykyään osion, jossa voi selata lyhyitä videoita nopeasti ja näppärästi. Aikaisemmin tunnettu Musical.ly, nykyään TikTok, oli alusta, johon mentiin vartavasten kuluttamaan ja tuottamaan lyhyen muodon videoita. Sovellus oli uusi ja erilainen jos sitä vertaillaan esimerkiksi YouTubeen, jossa videot olivat pitempiä ja katsojan piti päättää itse, minkä videon näkee.

TikTokista tuli suosittu ja valtava alusta nopeasti. TikTok käyttää videoiden esittämiseen algoritmia, joka on nimenomaan räätälöity käyttäjää varten. Se ottaa huomioon mitä videoita katsoja katselee pitempään, mistä käyttäjä tykkää ja mistä ei. Ihmiset rakastuivat lyhyenmuodon videoihin ja videoiden katselu saattoi kestää monia tunteja kerrallaan.

Koska käyttäjät pysyivät niin pitkään yhdellä alustalla, muut sovellukset alkoivat pikkuhiljaa lisäämään lyhyen muodon videotilan omille alustoilleen. ‘Reels’ osio löytyy nykyään Instagramista, Facebookista, Youtubesta ja melkein kaikilta sekä tunnetuilta että vähemmän tunnetuilta sosiaalisenmedian alustoilta.

Noin 10 vuotta sitten yksi STP video YouTubessa saattoi räjähtää ja saada satojatuhansia näyttökertoja. Videoista tuli pitkäaisia vitsejä ja lausahduksia, jotka olivat heti tunnistettavissa. YouTubessa videoiden katselu oli tarkoituksellista ja näin ne jopa jäivät paremmin mieleen. Vitsit muistetaan ja niitä toistetaan.

Nykyään lyhyet videot joista syntyy tunnettuja vitsejä kestävät lyhyemmillään pari sekunttia, jos sitäkään. Vitsit ovat tosi lyhyitä, niitä syntyy nopeasti ja ne kestävät todella vähän aikaa.

Oona Salomaa

YouTube STP-soittolista Haastateltavana oleva musiikkin opiskelija Oona Salomaa kertoo käyttävänsä reelsejä ja Tiktokkia päivittäin. Nykyhetkessä hän muistaa netissä levinneet tekoälyllä tehdyt videot, mutta ei kuitenkaan muista meemejä, joita pyöri netissä vain vuosi sitten.

”Ne menevät niin nopeasti ohi, että ei niitä oikeastaan muista. Lukuunottamatta yksittäisiä meemejä, jotka jäävät pitkäksi aikaa pyörimään.”
Oona Salomaa

Salomaa kuitenkin jatkaa, että muistaa STP videoita, joita on nähnyt monia vuosia sitten, vaikkei kuluttanutkaan videoita silloin, kun ne alunperin julkaistiin.

Lyhyistä videoista muodostuneet meemit kestävät vähän aikaa, ne muistetaan hetken ajan ja uusi juttu tulee taas tilalle. Videoita kulutetaan nopeasti ja paljoa ajattelematta. Netissä selaaminen ja kulluttaminen on nopeaa ja keskittyminen on heikompaa. Kuluttamisesta on tullut helpompaa ja asioiden muistaminesta vaikeampaa. Siksipä pysyvien meemien ja lausahduksien syntyminen on harvaisempaa ja jopa menneisyyten jäänyt ilmiö.

Toimitusryhmä: Henri Soikkeli (toim.), Joel Kuivalainen, Otto Piipponen