Elämme maailmassa ja yhteiskunnassa, jossa omaa seksuaalisuutta kyseenalaistetaan. Osa pystyy elämään täysin omana itsenään, osa taas ei. Osa identifioi itsensä johonkin lokeroon ja osa ei tahdo tehdä niin. Kaikki tämä on normaalia ja niistä pitäisi pystyä halutessaan puhumaan.
Tässä jutussa tutustumme kahden henkilön kokemuksiin kaapista ulos tulemisesta ja tuntemuksiin, joita oma seksuaalisuus on herättänyt.
Avoin ilmapiiri
Erään kerran kaupassa repusta roikkunut sateenkaariavaimenperä herätti parin iäkkäämmän naisen huomion. Naisten vilpittömän aito mielenkiinto asiaa kohtaan jätti lämpimän muiston Siposen mieleen.
Joensuulainen Anni Siponen, 22, huomasi ensimmäisen kerran poikkeavan heteroseksuaalisuuden raameista ala-asteella, saadessaan ihastumisen tunteita myös tyttöihin. Tunteet läheiseen ihmiseen aiheuttivat hämmennystä ala-astelaisen Siposen mielessä, koska hänen kokemuksensa mukaan yleensä noin nuorille ei vielä puhuta seksuaalisuudesta. Siponen kertoo, että tuolloin oli helpompaa sanoa ystävälleen, että jos tämä olisi poika, niin voisi olla ihastunut häneen sen sijaan, että oikeasti toteaisi olevansa ihastunut tähän.
Ei silloin muksuna osannut ajatella, että ne ovat ihastuksia, sillä kun kaikki muutkin tykkäsivät pojista, niin ei osannut tunnistaa sellaista, että itse voisi tykätä myös tytöistä.
Lopullisesti Siponen tajusi kuuluvansa muiden seksuaalivähemmistöjen joukkoon ollessaan yläasteella. Tuolloin vastaan tuli konkreettisia termejä eri seksuaalisuuden muodoille, jolloin oppi, että on muitakin kuin heteroita ja homoja. Tällöin löytyi myös itselleen sopivaa termistöä.
Aluksi siitä syntyi hyvä fiilis, kun pystyi selittämään yhdellä sanalla oman seksuaalisuuden. Kasvaessani huomasin seksuaalisuuden olevan kuitenkin moninainen ja muuttuva asia, ja lopulta nuo lokerot alkoivat ahdistaa. Nykyään en halua lokeroida itseäni mihinkään tiettyyn termiin.
Kaapista tuleminen lähipiirille oli 15-vuotiaalle Siposelle myönteinen kokemus. Läheiset osasivat odottaa tällaista, joten se ei tullut heille suurena yllätyksenä eikä se ollut heille mitenkään iso asia. Asia hyväksyttiin ja kaikki jatkoivat elämäänsä. Siponen uskoo myönteisen reaktion johtuneen avoimesta ilmapiiristä ja kokeekin olevansa onnekas läheistensä suhteen. Kaapista tulemisen myötä Siponen koki vihdoin saaneensa näyttää myös ulkoisesti sen kuka on ja se oli todella helpottavaa.
Joka kerta kuitenkin hieman jännittää ja joutuu aluksi tunnustelemaan ilmapiiriä, kun tulee kaapista ulos uudelle henkilölle. Monesti taustalla on sellainen pieni ajatus, että mitä jos he eivät otakaan tätä asiaa niin hyvin.
Siponen kertoo saavansa nykypäivänä enimmäkseen neutraalia kohtelua seksuaalisuudestansa, eikä ole kohdannut vihapuhetta. Ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan hirveästi kysymyksiä ja varsinkin kaapista ulos tuleminen on yksi kysytyimpiä asioita. Aina silloin tällöin huomaa ihmisten tuijottavan julkisilla paikoilla, kun heitä vastaan ei tulekaan se tyypillinen heteropariskunta.
En usko, että ihmiset yleensä tarkoittavat tuijottelulla pahaa, vaan että he ovat ennemminkin vain kiinnostuneita. Yleensä osaa kyllä erottaa sen katsooko ihminen pahalla vai ei ja silloin tulee miettineeksi, että uskaltaako tässä nyt pitää kumppania kädestä vai päästääkö irti.
Seksuaalivähemmistöillä on kuitenkin aivan samanlainen oikeus olla kuin heteropareillakin, Siponen toteaa. Viime aikoina pinnalla ollut keskustelu vähemmistöistä on Siposen mielestä hyvä juttu, mutta samaan aikaan valtaväestön valistamisesta on koitunut iso rasite.
Tuntuu, että se on aina vähemmistöjen tehtävä korjata, jos jollain tulee sanottua jotain tökeröä tai väärää vähemmistöjä kohtaan ja se on oikeasti aika iso taakka.
Siponen painottaa, että seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ei ole kaikkien urkittava asia. Pitää muistaa, että kaikki eivät tykkää puhua omasta seksuaalisuudestaan avoimesti eivätkä seksuaalivähemmistöt ole täällä opettamassa muita heidän asioistaan.
Pelosta vapaudeksi
Mirka Laine, 28, oli peruskoulussa, kun hän alkoi pohtimaan, että voisi yhtä lailla pitää tytöistä kuin pojistakin. Ajatuksien ilmaantuessa hän ajatteli sen olevan vaihe, joka menee ohi, mutta aikuisena asia alkoi selkeytymään. Tuntemukset pelottivat ja jännitys siitä, mitä muut mahtaisivat ajatella kalvoi mieltä.
Asia konkretisoitui eikä pään sisällä ollutta ääntä tarvinnut enää vaimentaa. Varmuutta Laine sai alkamalla olemaan Setan* toiminnassa mukana eli järjestön, joka ajaa seksuaalivähemmistöjen ja ihmisoikeuksien asiaa. Tietoa ja tukea seksuaalisuusasioista Laine sai sosiaalisesta mediasta ja netistä ylipäätään. Hän alkoi myös tapaamaan muita seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöitä.
Laine kertoi seksuaalisuudestaan sen aikaiselleen poikaystävälleen, joka otti asian hyvin. Häntä jännitti perheen reaktio ja vastaanotto, sillä läheisten asenne oli iso kysymysmerkki. Ensimmäiset läheiset, jolle Laine kertoi asiasta olivat hänen serkkunsa eräänä jouluna ja he ottivat asian hyvin. Pari vuotta myöhemmin Laine kertoi viimein myös vanhemmilleen, kun alkoi seurustelemaan uuden tyttöystävänsä kanssa. Vaikka asia oli yllättänyt, ei se ollut vaikuttanut siihen, miten he Laineen suhtautuivat.
Laine kertoo kaapista ulos tulemisen olevan todella vapauttavaa. Monen vuoden pelko ja jännitys purkautui sillä hetkellä ja olo oli maailman helpottunein. Vaikka hän oli erityisesti pelännyt erään perheenjäsenensä ei-niin-hyväksyvää rektiota, niin tämäkin osoittautui vääräksi alta aikayksikön. Aivan vääränlainen olettamus reaktioon oli tullut asiattomista vitseistä, jota perheenjäsen oli aikaisemmin joskus heittänyt.
Kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovat menneet pääasiassa hyvin, vaikka edelleen löytyy heitäkin, jotka suhtautuvat asiaan negatiivisesti. Lainen omin sanoin ne johtuvat ”tietämättömyydestä, omasta ideologiasta ja aivopesusta.” Negatiivisissa kohtaamisissa on ollut läsnä väkivallalla uhkailua, mutta yli tilanteesta on päästy tukijoukkojen avulla ilman, että on tarvinnut kohdata fyysistä väkivaltaa.
Valistamaan Laine ei varsinaisesti ole joutunut, mutta tietoisen päätöksen hän on tehnyt siitä, että mieluummin hän valistaa ja pitää ääntä kun on hiljaa. Varmuutta hän on saanut Setan toiminnasta kuten Pridesta, johon hän on osallistunut useita kertoja. Kulkueeseen osallistuminen oli Lainelle ensimmäinen julkinen kaapista ulos tulo ja näiden seurauksena hän juontaa tänä vuonna Priden puistojuhlan.
Seta on turvallinen ympäristö ja hyväksyvä perhe.
Se, miten ihminen on kasvatettu, minkä ikäinen ihminen on ja millainen tausta ihmisellä on ovat Lainen mielestä vaikuttaneet suurimmilta osin ennakkoluuloihin ja kyseenalaistamiseen. Pelko ja asenne hiertävät edelleen ja ihmisten tietämättömyys seksuaalisuuksista on edelleen läsnä.
*Seta on sateenkaarihmisten ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö, joka ajaa seksuaalivähemmistöjen etuja. Seta toimii ns. kattojärjestönä, jonka alle kuuluu 24 paikallista ja 12 valtakunnallista järjestöä.