Lisää aiheesta tässä julkaisussa: Drone-kuvaukset 2023
Viimeisen vuosikymmenen aikana ilmassa pörräävät nelikopterit, eli tutummin dronet, ovat kasvattaneet suosiotaan tasaista tahtia niiden lähes rajattomien käyttötarkoituksien ansiosta.
Drone, drooni, kuvauskopteri, nelikopteri, UAV – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Drone on siis yleinen termi miehittämättömälle ilma-alukselle (UAV) tai miehittämättömälle ilma-alusjärjestelmälle (UAS), eli ilma-alukselle, jota ohjataan joko automaattisesti, itsenäisesti tai kauko-ohjaajan toimesta. (droneinfo.fi)
Yksityiskäytössä droneja voidaan käyttää esimerkiksi maisemien kuvaamiseen lintuperspektiivistä tai lennättää ihan vain harrastusmielessä. Kasvavan suosion ansiosta nämä miehittämättömät ilma-alusjärjestelmät kehittyvät nopeasti ja markkinoilla on vuosi vuodelta tehokkaampia järjestelmiä. Yrityskäytössä droneja voidaan puolestaan käyttää esimerkiksi mallintamiseen, metsä-ja maa-alueiden kuvantamiseen ja kartoittamiseen tai vaikkapa tapahtuman kuvaamiseen ilmasta käsin.
Isompia järjestelmiä kehitetään erityisesti maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja merialueiden valvonnan tarpeisiin. Näiden lisäksi droneja käytetään muun muassa kadonneiden etsimiseen maastosta sekä muihin pelastus-ja tiedustelutehtäviin.

Lentämisen uudet kuviot
Droonien nopea suosio ja kehitys ovat nostattaneet kysymyksiä turvallisuudesta ja säännöksistä. Droneinfo-sivusto tarjoaa kattavaa ja virallista tietoa erilaisista lennokeista ja ilmailusta.
Dronetoiminta jakaantuu kahteen pääkategoriaan: avoin ja erityinen. Avoin-kategoria sisältää alakategoriat A1, A2 ja A3. Koko EU-alueen drone-lennättämisen yhtenäistävä asetus tuli voimaan vuoden 2020 lopussa. Sen mukaan kaikkien yli 250 g painavia tai kamerallisia droneja käyttävien pitää rekisteröityä, perehtyä lennättämiseen ja suorittaa verkkokoe. Tämä asetus koskee sekä harrastus-ja yritystoimintaa. Avoimessa kategoriassa toimiminen ei kuitenkaan vaadi erillistä toimintalupaa, minkä puolestaan erityinen-kategoria vaatii. Kummatkin kategoriat kuitenkin vaativat, että verkkokokeen suorittanut kauko-ohjaaja on vähintään 12-vuotta, ja käyttäjä eli operaattori on täysi-ikäinen.
Lisää tietoa drone-lennättämisestä ja sen säädöksistä löydät: droneinfo.fi
Kurssin kautta droonien maailmaan
Karelia-ammattikorkeakoulun Drone-kuvauksen kurssilla annetaan valmiudet drone-maailmaan. Kurssilla opetellaan lennättämään dronea turvallisesti ja oikeaoppisesti sekä kuvaamaan lintuperspektiivistä. Lisäksi kurssilla suoritetaan Traficomin verkkotentti, joka mahdollistaa A1 kategoriaan kuuluvien lennokkien laillisen lennättämisen.
Dronen lennättäminen vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, mutta ennen kaikkea sorminäppäryyttä. Erityisesti aloittelijalle lennättäminen on helpompaa kun vieressä on toinen tähystämässä ja vartioimassa ympäristöä. Lennättäminen on taito, jonka oppii vain ajan kanssa ja harjoittelemalla eri lokaatioissa. Lennätyskohteissa tulee kuitenkin olla tarkka, sillä rajoitukset vaihtelevat alueittain ja ne tulee aina varmistaa Aviamapsin kautta.
Kurssilla ideoidaan ja toteutetaan lopputyö, joka kuvataan droneilla. Aihe on vapaa, joten opiskelijat voivat tehdä vaikkapa mainosvideon tai lyhytelokuvan. Lopputyössä voidaan käyttää dronen lisäksi videokameraa, jotta materiaalia saadaan useasta eri kuvakulmasta. Lisäksi tämä lopputyö antaa mahdollisuuden toteuttaa omaa luovuuttaan sekä auttaa syventämään aiemmin opittuja editointitaitoja.

LUVNS20-vuosikurssin opiskelijoiden lopputöitä:
Ryhmä – Makkaraperunat
Retrohenkeä tihkuva mainosvideo vuoden 1986 Ford Fiestalle kuvattiin Joensuun autourheilijoiden radalla Ylämyllyllä. Tulenpunainen Fiesta rallittelee ajoradalla esitellen parhaita puoliaan. Katsojalle tarjotaan yksityiskohtaisia otoksia, hienoja siirtymiä ja myyviä faktoja tästä 80-luvun helmestä. Color grading ja muut efektit ovat toteutettu ajan henkeä kunnioittaen. Tarkkasilmäisimmät voivat huomata, että dronen active tracking-asetusta on käytetty muutamissa klipeissä.
Sattumalta drone-videon julkaisun aikaan samalla viikolla (viikko 43/2022) Helsingin Sanomat uutisoi, että Ford lopettaa legendaarisen pikkuauton valmistamisen.
Ryhmä – Hei me lennetään
Tässä Joensuun Lehmossa kuvatulla videolla pääsemme näkemään tarinan syksyiseltä kalastusreissulta. Videon sävymaailma on kaunis ja ruskan kirkkaat lämpimät sävyt korostuvat kauniisti. Yksityiskohtaiset otokset esittelevät tarinaa useasta eri kuvakulmasta ja näyttävät Suomen syksyn parhaita puolia. Videon tunnelman pystyy suorastaan aistimaan ja siinä on jotain hyvin kotoisaa.
Ryhmä – Finnair
Tämä video on kuvattu Joensuun Kuhasalossa. Video johdattelee katsojan syksyiseen ulkoiluhetkeen. Aurinko ja ruskan kauniit värit heijastuvat Pyhäselän pinnalta. Video ilmentää sen, mitä luonto merkitsee suomalaisille. Rauhallinen kitaramusiikki korostaa seesteistä tunnelmaa ja luoo videoon rauhallisen tunnelman.
Ryhmä – Kalapala
Tämä luontovideo on kuvattu Joensuun Utransaaressa. Hyvin samanhenkinen ulkoiluvideo kuin Finnairilla, jossa nuori nainen menee nuotiopaikalle nauttimaan luonnon rauhasta. Yksityiskohtaisia otoksia maisemasta ja luonnosta. Lentävät joutsenet Pielisjoen päällä olivat upean näköisiä sekä muut ilmakuvat näyttivät tämän suositun ulkoilualueen uudesta perspektiivistä.
Kuten lopputöistä voi päätellä, luonto on yksi suosituimmista drone-kuvauksen kohteista. Luontopoluilla ja metsässä on lähtökohtaisesti turvallista lentää, kunhan ottaa huomioon kasvuston määrän ja ympäristön yleisen turvallisuuden.
Aloittelevien lentäjien ei ole turvallisinta lennättää dronea tiheään asutetuilla alueilla, kuten kaupunkien keskustoissa, sillä siihen liittyy monia turvallisuusriskejä. Väkijoukon yläpuolella ei saa lentää ja samalla myös täytyy ottaa huomioon ettei kuvaa ketään luvatta. Lisäksi kaupungissa on enemmän häiriötekijöitä, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi lennon suorittamiseen.
Drone-kuvauksen kurssi tarjoaa valmiuden tähän lennokkien monipuoliseen maailmaan, jonka osaaminen voi avata useita mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Mestaria lennättämisen suhteen ei kenestäkään vielä tässä ajassa syntynyt, sillä se on taito, jonka osaaminen vaatii aikaa ja harjoittelua. Kurssin jälkeen mielikuva droneista on positiivinen: lähes puolet opetusryhmästä harkitsi oman dronen ostamista, jotta voi syventää kurssilla oppimiaan taitoja. Tämä jos joku todistaa, että droonien maailma vie mukanaan!
