Ensin tervehditään uudemman kerran, esittäydytään ja nyökytellään esittämälleni faktalle, että olen tosiaan uusi harjoittelija. Sitten lähdetään kierrokselle läpi työpaikan tilojen. Alakertasta, mihin saavuin, löytyy erilaisia painotoimistolle ominaisia koneita, joista yhden tunnistaa heti painokoneeksi itsekseen. Tilaa täyttää myös iso työskentelytaso sekä seinustojen vierellä seisovat useat rullat ja levyt erilaisia materiaaleja. Peremmällä tiloissa materiaaleja ja muuta kalustoa on yhä enemmän. Jokainen laite, työpiste ja yleiskatsauksella myös materiaalit esitellään, kun saavumme niiden kohdalle, jonka jälkeen siirrymme yläkertaan varsinaisiin toimistotiloihin.

Hyvin suomalaiseen tapaan käsittelemme ensin sen, juonko kahvia, käytänkö kahvissani maitoa tai sokeria, ja että millainen politiikka kahvin kaappiin ilmestymisessä on. Seuraavaksi kahvi luonnollisesti keitetään ja sen valmistumista odotellessa kierrämme lopun toimistotilan läpi. Työntekijöiden omat työpisteet tietokoneineen sijaitsevat peremmällä, kuten myös rento sohvanurkkaus. Keittiön puolella avointa tilaa taas seisoo pitkä pöytäryhmä kokoustamista, ruokailua ja miksei myös muunkinlaista oleskelua tai työntekoa varten. Kahvi on tippunut, joten siirrymme samaisen pöydän ääreen jatkamaan alkujutustelua.

Kertaamme vielä harjoittelun yleiset infoasiat, jonka jälkeen puhumme työajoista, taukojen ajankohdista, työskentelyrytmistä, työtehtävistä ja tulevan syksyn aikataulusta. Kerron lisää omista tavoitteistani harjoittelulle sekä mikä minua yleisesti alalla kiinnostaa ja mihinpäin haluaisin suuntautua. Työkaverini näyttää minulle referenssiksi joitain töitä mitä he ovat vastikään tehneet, ennen kuin siirtyy alustamaan lisää, mitä kaikkea on mahdollisesti luvassa.

Vihdoin kysytään se perinteinen loppukysymys: “Onko sulla jotain kysyttävää?” Mietin vastausta hetken aikaa typerän näköisenä, kun en pysty vastaamaan siihen suorilta. Pää on niin täynnä asioita ja puolet on varmaan jo kerennyt unohtuakin, kun koko infopläjäys tuli saatua noin vartissa. Eli tavallaan joo, on kysymyksiä, mutta en tiedä mitä ne voisivat olla. Niinpä vastaan perinteisen vastauksen: “Ei kai mulla, kyllä tässä taisi tulla aika tyhjentävästi nyt kaikki.” Siihen nyökytellään tyytyväisesti molemmin puolin, mutta muistutetaan, että aina saa ja pitää sitten kysyä heti, jos tulee jotain kysyttävää. Hyvä, koska varmasti tulee ja monta kertaa. Lähden hitusen häkeltyneenä, mutta kuitenkin yleisesti hyvillä mielin tekemään ensimmäistä työtehtävääni alakertaan minulle annetulle työpisteelle. Eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa…?

Viikon päästä saavun taas kahdeksaksi hallirakennuksen lähelle. Päivä on jälleen lämmin ja bussimatka sujui jo rutiinilla, eikä minun tarvitse enää kytätä skarppina penkin reunalla, milloin oma pysäkkini tulee. Astun toimiston ovesta sisään ja kävelen suoraan yläkertaan, tervehtien samalla jo portaista. Riisun takkini ja kenkäni yläkerran naulakkoon, laitan evääni jääkaappiin, täytän vesipulloni ja laitan kahvin keittymään. Sitten siirryn pitkän pöydän ääreen, missä työkaverini istuu jo läppärinsä kanssa ja esitän uudeksi perinteeksi muodostuneen kysymyksen: “Millekäs me tänään aletaan?”. Päivän agendan jälkeen kahvini on keittynyt ja pystyn siirtymään sen kanssa omatoimisesti alakertaan koneelleni. Sähköposti, pilvipalvelu, Illustrator ja painotuotantoon tarvittavat ohjelmat auki ja työt voivat alkaa. Puhallan kahviini jäähdyttääkseni sitä hieman ja mietin, että kylläpä rutinoiduin nopeaa aloilleni. Niin vain on kadonnut sekin aloitusstressi ja hämmennys ja tilalla on selkeä arkirutiini ja työjärjestys. Kippis ja kahvihörppy sille.